Torrottelua

Tammelan Torronsuo on oivallinen retkeilykohde melkein aina, ja vallankin nyt, kun talvesta on päästy.

Kävellään suon kautta yläreunan Kiljamon P-paikalta alareunan Idänpäänkalliolle.

Ja samaa reittiä takaisin.

Vaikka kyltti varoittaa pitkosten huonosta kunnosta, olivat ne ihan ok.

Varjoisissa paikoissa ne toki olivat lumen peitossa ja sikaliukkaat, mutta varovainen kulkija pärjää aina.

Torronsuon turvekerros on Suomen paksuimpia: paikoin jopa 12 metristä.

Se alkoi muodostua yli 10000 vuotta sitten, kun paikalla vellonut Yoldianmeri vetäytyi pois.

Tästä T-risteyksestä voisi kääntyä vasempaan ja päätyisi takaisin Kiljamoon.

Eli me siis suuntaamme oikealle kohti Louhosta.

Nyt on päästy pois pusikoista ja aurinko on kuivattanut pitkospuut ihan kesäkuntoon.

Parin kilometrin puupolku johdattaa huikaisevassa auringossa kohti vastarannan metsää.

Vielä ei suo tuoksu happamille röyhtäisyille.

Pitkokset päättyvät metsän reunaan, josta hyvin opastetusti suunnataan oikealle.

Tämä metsä on luonteeltaan kostea, joten myös täällä on pitkoksia kulkijan apuna.




Yksi oikea siltakin osuu matkalle.

Vesi sillan alla on mielenkiintoisen väristä.

Metsässä on vielä suht hiljaista. Muutama hormonisyöksyn saanut tintti pomppii pusikoissa ja pari tikkaa hakkaa kuin viimeistä päivää.

Louhoksesta on kaivettu kvartsia 1700-luvulta 1830-luvulle asti. Sitä tarvittiin lasiteollisuuden tarpeisiin.

Nyt paikalla on pari isoa monttua ja opastaulu.

Saisipa sinne joskus penkin kaakaotaukoa varten, pliis.

Ilman pidempää ihmettelyä jatketaan Louhoksen jälkeen metsäpolulle.

Jonkin ajan kuluttua polku päättyy soratiehen. Jatketaan sitä pitkin oikealle.

Autoliikenettä ei juuri ole, kun mökkikausi ei ihan vielä ole alkanut.

Idänpäänkallion nuotiopaikka on pikkasen hankala sytytettävä.

Nyt se savutti ja savutti, eivätkä ohuimmatkaan paikalta haalitut soirot meinanneet syttyä.



Onneksi tavaksi on tullut kantaa repussa nippu ohuita sytykkeitä sanomalehteen käärittynä.

Niiden avulla saatiin lopulta nakit paistumaan.

Evästelyn jälkeen tehtiin U-käännös ja palattiin samaa reittiä takaisin Kiljamoon.

Lumi ja jää pakenevat kevätauringon kosketusta.





Ja niiden alta paljastuu kaikensorttista kasvustoa.

Tämä retki oli pitkospuita rakastavan koiran toivelistan ykkösenä.
Hyvin se jaksoi kipittää 10 kilsaa.
Ja vähän ylikin.


Puuston yläpuolelle kohoaa just ja just Kiljamon lintutorni.

Vuoden ensimmäinen Torrottelu lähenee loppuaan.