Torronsuon Torrokierros

Uskomattoman aurinkoinen huhtikuinen päivä houkutteli meidät yli vuoden tauon jälkeen Tammelan Torronsuolle. Oli hieman outoa tulla tänne ilman pitkospuita rakastavaa koiraa, sillä tämä oli aikoinaan sen lempparipitkospuukohde... siitä pikkuhepusta on paljon hyviä muistoja.

Torronsuolla oli käynnissä pitkosten uudistaminen. Kiljamon P-paikalle oli kasattu tarvepuuta runsain mitoin.
Koska keli oli komea ja kunto kohtalainen päätimme kävellä koko kymmenen kilometrin kierroksen Torron kylän kautta.  Ympyrälenkki on kartassa tuo oranssi ja kuljimme sen myötäpäivään.

Aluksi kävelimme hetken suon esteetöntä osuutta. Tänne sopii tulla vaikka lastenvaunujen kanssa. Leveämpää baanaa oli tarjolla runsaat sata metriä.
Näköalatasanteen jälkeen alkoivat normipitkokset. Niiden varteen oli kasattu valmiiksi korjaustarpeita. Vanhat puut olivat toki vielä kuljettavissa, kunhan katsoi mihin astui.
Suo tuntui olevan yllättävän kuiva, vaikka vasta oltiin huhtikuussa. Jonnekin ne kaikki talven lumien sulamisvedet olivat kaikonneet.

Suon pitkällä osuudella oli myös tuulessa heiluvia korjausmerkkejä, joiden logiikka ei oikein auennut meille. Ehkä ne osoittivat märimpiä kohtia? Mutta ei toki jokapaikassa. Anyway, emme koskeneet merkintöihin.

Parin kilometrin suo-osuuden jälkeen reitti sukelsi metsään. Nykyään täällä on opastus kunnossa, aikaisemmin mentiin vanhan muistin varassa.
Metsäpolkukin oli päässyt talven taakoistaan ja oli helposti kuljettavissa.

Pakollinen kosteikkokohta oli maltillinen ja helposti kierrettävissä. Myös täällä olivat uudistustyöt käynnissä. Uutta lankkua näytti olevan kilometritolkulla.
Louhoksella pidimme pienen tauon auringossa, nautimme virvokkeita ja lepuutimme kinttuja.

Louhoksen nurkalta polku sukelsi takaisin metsään.


Suuntasimme nyt kohti Idänpään kalliota, sen nuotiopaikkaa ja lintutornia.

Kotvasen tovin kuluttua putkahdimme metsästä soratielle. Sitä oli vaihteeksi mukava kävellä.
Soratien oikealla puolen oli myös opastettu metsäpolku, mutta ainakin aikaisemmin se oli risukkoinen ja hankalasti kuljettava. Niinpä olimme mamoja ja pysyttelimme lavealla tiellä.

Idänpään nuotiopaikkaa oli kohennettu sitten viimenäkemän. Paksut istuintukit olivat kadonneet ja paikalle oli kärrätty komeita lohkareita penkinpaikoiksi. Ilahduttava oli myös hyvää pääsiäistä toivottava narsissiasetelma.
Koska eteläiseen Suomeen oli julistettu rauohikkopalovaroitus, emme sytyttäneet nuotiota vaan tyydyimme eväsleipiin ja retkikeittimen kiehauttamaan kahviin ja kaakaoon.

Ilmoitustaulukatos oli vielä vanhassa kuosissa. Ja aika sympaattisessa sellaisessa. Upeat luontokuvat sen seinällä oli kyllä uusittu.

Idänpään lintutornista avautui avara näkymä Torronsuolle. Hirveesti lintuja ei ollut maisemissa, vain muutama laulujoutsen kaukana kaikesta. Oli hiljaista, hyvin hiljaista.

Aikamme suota tiirailtuamme läksimme seuraamaan Torron suuntaan opastettua polkua ilmoitustaulukatoksen nurkalta. Tässä lienee talvella hiihtolatu, sillä ei tuo alamäki näin kesäkelillä ollut yhtään huima.

Tämä metsäpolku ei ollut kovin pitkä, vaikka olikin mukava ja tuotapikaa olimme taas soratiellä. Torron kylän läpi kulkeminen on aina pienoinen elämys, sillä kylä on hyvin hoidettu ja asukkaat ovat panostaneet ympäristön pieniin yksityiskohtiin.

Keinuhirvi odotti mökinnurkalla nassikoita. Ja pieni silta hyvin pienten olentojen ojanylityksiä.

Vanha puinen kurkikilpi osoitti suunnan Idänpään lintutornille. Mutta myös moderneja opasteita oli ilmestynyt tienvarteen.
Tulimme vasemmalta ja jatkoimme oikealle.

Kun Torron kylä loppui, saavutettiin Somerontie (282), jonka reunaa jouduimme valitettavasti talsimaan yli kilometrin. Tien piennar oli aika kapea ja ajoväylä ahkerassa käytössä. Ei kiva.
Olisi niin hienoa, jos tuonne metsänpuolelle voisi linjata turvallisen polun. Ei sen tarvitsisi olla kummoinen, kunhan olisi kauempana autoista.

Sitä suurempi oli helpotus, kun lopulta saavutimme Torronsuon kansallispuiston rajan ja pääsimme takaisin metsän suojaan. Loppumatka Kiljamon P-paikalla oli taas leppoisaa pitkosta.

Päivän Torrolenkki oli siis pituudeltaan kymmenen kilsaa. Aurinko paistoi koko päivän, eikä tuuli juuri tuivertanut. Tuntui ihan kesältä...