keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Madeira osa 13: Levada do Nortea kohti Cabo Giraoa


Edellisestä matkastamme Madeiralle oli kulunut jo pari vuotta, joten oli aika suunnata jälleen kerran uskomattoman luonnon ja hienojen polkujen saarelle.
Levada do Norte kulkee pitkän pätkän eli kilometritolkulla Madeiran etelärannikon suuntaisesti. Olimme aikaisemminkin taivaltaneet sitä pätkän toisaalla.
Ensimmäiseksi levadareitiksi valitsimme osuuden Estreito de Camara de Lobosista länteen. Ajomatka lähtöpisteeseen Funchalista oli naurettavan lyhyt. Tällä tavoin kuski sai pehmeän laskun Madeiran liikenteeseen ja vuokra-auton ominaisuuksiin.

Levadapoluille ei aina ole helppo löytää. Tälläkertaa kartan ja googlen "pikku-ukon" yhdistelmä opasti meidät oivallisesti oikeaan paikkaan.


Camara de Lobosin aurinkoisilla rinteillä tuotetaan Madeiran parhaita viinejä. Niinpä saimme kulkea hyvän tovin köynnösten alla. Nyt maaliskuun alussa (3.3.20) ne tosin olivat säälittävän kaljuja.
Alkumatkasta levada oli piilossa betonilaattojen alla.




Auton jätimme alas tuonne Estreito de Camara de Lobosin kirkon nurkille. Sieltä löytyi osava maksullinen P-paikka.

Madeiralla esimerkiksi potuista saadaan vuosittain useampi sato. Täällä eivät maamaijojen ja -jussien työt herkeä hetkeksikään.





Tällä levadalla oli mukavasti muitakin kulkijoita. Kaikki tuntuivat tyytyväisiltä maisemiin ja levadan mutkiin.





Parissa kohdin levadan laitaa oli liian vaikeata seurata. Sellaisissa paikoissa oli valkea tolppa.

Ja myös polku, jota pitkin saattoi kiertää kinkkisen kohdan.



Salaperäinen portaikko nousi kallion sisälle.

Se oli niin hankalassa kohdassa, ettei ollut mahdollista tutkia asiaa tarkemmin.





Levada kulki tämän tästä asutuksen keskellä. Moniin sen varrella oleviin taloihin ei ollut muuta kulkureittiä.

Siinä varmaan oppii kuskaamaan esimerkiksi sohvakalustoja.
Ja jääkaappeja ja pesukoneita...


















Näiden talojen postilaatikot olivat yhtenä ryppäänä sellaisessa kohdassa levadaa, jossa autotie oli lähellä.




Tätä levadaa olisi pystynyt kävelemään aina Cabo Giraon näköalapaikalle asti.

Meillä oli kuitenkin se auto Estreito de Camara de Lobosissa, joten jossain kohdin meidän täytyisi kääntyä paluumatkalle.










Miettiessämme ajallisesti ja matkallisesti oikeaa kääntöpaikkaa törmäsimme kylttiin, joka ilmoitti työporukasta levadalla.

Vaikka sen ohitse olisi varmaan päässyt, käänsimme pian kyltin jälkeen tossut toiseen suuntaan.




Paluumatkalla maisemat tuntuivat aivan uusilta.
Ylemmän kuvan horisontissa siintää Funchal.



Kuten kuuluukin, myös tämä "kotikatu" oli asutuksien kohdilla valaistu.

Täällä myös näki, kuinka levadan vettä edelleen käytetään maanviljelyksessä ja puutarhoissa.








Oli kiva kävellä välillä talojen nurkilla ja välillä kaukana pelloista villimmässä maisemassa.








Jossain kohdin pitempi ihminen sai varoa päätään.

Kartta: Madeira Tour & Trail 9th edition

Lähdimme tälle Levada do Norten osuudelle oikealta kappelin takaa. Etenimme vasemmalle hieman ohi Garachicon.
Kilometrejä saimme kaikkiaan kasaan noin 11.

Tämä oli hieno aloitus Madeiran viikolle. Sää ei ollut tukalan aurinkoinen, vaan enemmänkin lempeän utuinen. Ja levada oli mielenkiintoinen.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kävelyreitti. Levadoilla kulkien saa tuntumaa paikalliseen elämään. Kiva kun laitoit kartankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo oli yllättävän monipuolinen levada. Oli asutusta ja myös luonnonvaraisempaa maastoa. Suosittelen!
      t.Tiina

      Poista