Keski-Luoston tunturipolulla

Pyhä-Luosto viikkomme viimeiseksi kävelyretkeksi valitsimme Keski-Luoston tunturipolun.
(Se tunnetaan myös Luosto - Yli-Luosto retkeilyreittinä).

Tuolle reitille pääsi Luostonloman isolta parkkipaikalta Luoston pohjoispuolelta.
















Koko reitti Luostonlomalta Yli-Luostoon ja takaisin olisi ollut meille hieman liian pitkä. Tavoitteena oli kävellä sopivasti ja kääntyä sitten  takaisinpäin.

Kun polku lähti nousemaan tunturin rinnettä törmäsimme päivän ensimmäisiin poroihin.

Nämä eivät juuri kulkijoista piitanneet, vaan pistelivät rauhassa mustikoita poskeensa.

Mitä ylemmäksi nousimme, sitä pienemmäksi kävivät puut. Näiden lumen ja tuulen runnomien sisukkaiden puiden keskellä oli mielenkiintoista kävellä.
Tuntureilla on usein tällainen puiden freak-show, jossa esiintyvät kovia kokeneet pohjoisen puut.

Reitti oli merkitty maastoon paikoin ihan hyvin. Toisaalta oli pitkiä pätkiä ilman opasteita. Tästä ei onneksi ollut suurta haittaa, sillä eksymisen mahdollisuus oli aika pieni.
Kivikoissa tallottu polku ei tahtonut erottua, oli vaan kuljettava suunnilleen oikeaan suuntaan.

Takana näkyi Ukko-Luosto hieman erilaisesta kulmasta.

Idässä Kitinen mutkitteli metsän keskellä.
Keski-Luosto kohoaa parhaimmillaan 411 mpy, joten ei ihme että täältä katse kantoi pitkälle.

Porotkin olivat nauttimassa hienoista maisemista.

Nyt takana näkyivät myös Pyhätunturin huiput Kultakero, Ukonhattu ja Noitatunturi.

Tänne ylös oli linjattu  myös lumikelkkareitti ja osa polusta kulki sitä myöten.

Lumikelkkareitin opasteet olivat mukavan korkeita ja näkyivät kauas.

Polun varrella oli matalaa kasvustoa, jossa oli aivan kuin haapapuun lehdet.
Ilmeisesti tunturissa haapa ei kasva puuksi, vaan pysyttelee pensaana.

Rakka vaati taas hieman tasapainoilua ja loikkimista, mutta onneksi tässä kuljettiin miltei tasamaalla. Ei tarvinnu kiipeillä ylöspäin tai laskeutua kovin jyrkästi.

Pidimme polun varressa pienen huilitauon. Aurinko paistoi lämpimästi, mutta tunturin yli puhaltanut tuuli oli aika viileää. Viima kävi etuviistosta, joten paluumatkalla pääsisimme ehkä kulkemaan myötäisessä.

Kotvasen tovin kuluttua jatkoimme matkaa ja treffasimme taas uuden poroporukan.

Edesmenneen Perhe-Luoston hiihtohissi yritti kovasti olla huomaamaton. Aika hyvin se olikin puuston piilottama. Mokoma hirvitys.

Sitten tulimme kohtaan, jossa alkoi pitkä alamäki ja meidän oli päätettävä lähdemmekö laskeutumaan vai teemmekö tässä U-käännöksen.
Tuon opastolpan mukaan olimme kävelleet suunnilleen 4 ja puoli kilometriä.

Ihailimme maisemia ja totesimme, että oli aika lähteä paluumatkalle.

Levolla olleet poroparat pelästyivät tuloamme ja säntäsivät jonkun matkan päähän tuijottamaan meitä syyttävästi. Taisimme jo aikaisemmin tavata tämän porukan.

Osuimme samalle kaatuneelle kelolle, jolla olimme menomatkalla levähtäneet. Se sopi vallan mainiosti myös lounaspenkiksi.
Tähän ei tuuli osunut ja jälkkäriksi saattoi syödä mustikoita nostamatta peffaansa.

Päivä alkoi pilvistyä kun saavutimme tunturipolun laajimman rakka-alueen. Kuinkahan kauan mahtaa kestää ennenkuin tuollainen kivikko peittyy kasveilla? Sata vai tuhat vuotta?

Jostain syystä nyt paluumatkalla silmiin osuivat kaikista omituisimmat puut.

Nuo sisupussit.

Koska varsinaista kiirettä ei ollut minnekään, pidimme taukoa myös vaakatasossa.

Lopulta polku kääntyi laskuun ja pian tulimmekin jo Luostonloman rantaan. Tästä oli enää muutama sata metriä autolle.

Keski-Luonton tunturipolku oli hieno maisemiltaan ja vaihteleva maastoltaan.

Se ei ollut niin hyvin opastettu kuin Pyhä-Luoston muut retkeilyreitit.
Niinpä siitä jäi miellyttävä seikkailullinen tunnelma.








Kaiken kaikkiaan olimme hyvin tyytyväisiä Pyhä-Luosto viikkomme.
Saimme kulkea meille uusissa upeissa maisemissa ja koetella voimiamme tuntureille kapuamisessa.


Hyttysiä ei ollut liikaa ja aurinko paistoi liki joka päivä.