torstai 4. maaliskuuta 2021

Hiippailua Hämeenlinnan Rantareitillä

 


Hämeenlinnan rantareitti on hieman yli kuusikilometrinen pyörähdys keskustan pohjoispuolella. Tällä kertaa onnistuin saamaan mukaan myös kartan, joka selventänee reitin kulkua.
Läksimme poikkeuksellisesti matkaan kirjaston nurkilta (vihreä pallo) ja kiersimme reitin vastapäivään, jotta kaupunginpuisto ja linna jäisivät lopun kohokohdiksi.


Kirjastolta suunnattiin siis Rantakasinon ohi Vanajaveden sillalle. Järven jäätilanne ei näyttänyt kovin kummoiselta, mutta samalla paljon paremmalta kuin vuosi sitten. Kävelyreitin varren kaunis valkoinen hanki oli vaihtunut likaisen harmaaksi sohjoksi. Se oli keväisen auringon tekosia, joten emme todellakaan valita.



Sillan ylityksen jälkeen kurvasimme rannan tuntumaan sorsien seuraan. Niillä oli selvästi kevättä höyhenpuvuissaan ja ilmassa oli hienoista romanssien odotusta. Ja melkolailla kääkätystä.



Täältä avautui Hämeen Linnalle ihan hieno näkymä. 
Vaakuna-hotellin nurkilla kasvoi yksi reitin kauneimmista puista. Se ei ollut ihan nuori, mutta toivottavasti saa kasvaa vielä monta vuotta.



Hieman pelkäsimme, että rantareitti olisi kovin jäinen ja liukas kuljettava. Onneksi väylä oli pääsääntöisesti hiekalla. Siellä täällä oli toki jäätä tai hienoja vesilammikoita, mutta ei ongelmaksi asti. Toisella meistä oli nastat alla ja toisella kitkat. Olimme valmiita koitoksiin.


Poikkesimme laveammalta polulta järven rantaan pitkoksille. Nekin olivat kuljettavissa, kunhan ei pitänyt liikaa kiirettä. Mutaisista jalanjäljistä päätellen moni muukin oli valinnut tämän pätkän. Eikä ihme, sillä talvellakin rannan tuntumassa kävelyssä on sitä jotain.



Vanajaveden Vesikoiden laiturilta näkyi hienosti kaupunginpuistoon, jonka halki kulkisimme rantareitin loppupuolella. Täällä järven jää näytti hämäävän yhtenäiseltä, mutta tuskin se olisi kulkijaa kestänyt. Eikä meillä ollut aikomustakaan koetella onneamme.



Pian olimmekin jo radan viertä kulkevalla pitkällä suoralla. Täällä oli ehkä hieman enemmän liukastelun vaaraa, vaan selvitimme tukalat kohdat taitavasti.
Muutama dramaattinen kuva linnasta piristi päivää. Pieni taskukokoinen kamerani osaa välillä yllättää.





Rantareitillä on kaksi pitkospuuosuutta ja me kävelimme ne molemmat. Tämä jälkimmäinen vie pienen mukavan  nuotiopaikan kautta rautatiesillan kupeeseen. Sillan alitse voi jatkaa kävelyä Aulangolle tai sitten kulkea sillan yli ja jatkaa vastarannalla rantareittiä. Kuten me.







Sillalta näkyi, että jossain talven vaiheessa jäätä pitkin oli kuljettu... ehkä moottorikelkalla tai suksilla?
Sillan jälkeen sukellettiin kaupunginpuistoon. Opasteen mukaan jäljellä oli vaivaiset pari kilometriä.




Kaupunginpuiston laivalaituri ja odotusmaja ovat jäänteitä ajalta, jolloin pienet risteilyt Vanajavedellä olivat nykyistä suositumpia. Tänä päivänä laivalaituri on keskellä kaupunkia Rantakasinon vieressä.




Linnan pohjoispuolella on Linnankasarmin alue. Rakennustyöt täällä aloitettiin vuonna 1848 ja niitä jatkettiin 1910-luvulle asti. Nykyään kasarmialueella on museo Militaria ja aika messevällä paikalla sijaitsevia asuntoja. Ennen vanhaan kasarmirakennuksetkin tehtiin koristusten kanssa. Nykyään ei niinkään.




Linnan ohituksen jälkeen jäljellä oli vain kaunis linnanpuiston rantatie, joka vei meidät takaisin lähtöpisteeseen kirjaston nurkalle. Kävelimme osapuilleen puolitoista tuntia. Ilman kuvaustaukoja reitin kierto vie hieman vähemmän.
Hämeenlinnan rantareitti on aina kävelyn väärti. Maisemat sen varrella ovat vuodenajasta riippumatta komeita ja veden äärellä kulku on aina hauskaa. 
Reitissä huonoa on sen tasaisuus, joka toisaalta on monille kulkijoille mieluisaa.



4 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia Tiina, kiitos retkestä (ja kirjasuosituksista!). En tunne kovin hyvin Hämeenlinnaa, ja viime kesänä suunniteltiin taidemuseoihin ja linnaan tutustumista. Retki jäi kuitenkin kodin remontin vuoksi. Toivottavasti ensi kesänä onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei riitta k! Tervetuloa Hämeenlinnaan. Linnan lisäksi kannattaa ehdottomasti poiketa Aulangolla ja vaikka Sibeliuksen syntymäkodissa.
      t.Tiina

      Poista
  2. Onpa hieno maisemareitti ihan keskellä kaupunkia. Ja linna näkyy reitille monesta suunnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin Seija, tuohon reittiin sisältyy optinen harha, joka antaa ymmärtää että koko kävelyn ajan kierretään linnaa.
      t.Tiina

      Poista