Totovaaran tunturireitti

 

Äkäslompoloviikkomme viimeiseksi retkeksi valikoitui Totovaaran tunturireitti. Olimme aikaisempina vuosina kävelleet kahdesti Aakenustunturilla Moloslaenkierroksen ja nyt oli korkea aika tutustua tähän alueen toiseen suosittuun lenkkiin. 

Auto jäi Totovaaran pirtin parkkipaikalle ja kiersimme reitin myötäpäivään. Oli juhannusaatto.

Kuten kartasta näkyy alkoi kävely hieman tylsästi liki viivasuoraa metsäautotietä. Päivä oli kuitenkin aurinkoinen ja maisemat meille uusia, joten ei muuta kuin tossua toisen eteen. 

Olimme myös tietoisesti valinneet tämän kiertosuunnan jotta tylsempi osuus tulisi kuljettua heti aluksi ja loppupäivä olisi mielenkiintoisempaa.

Oli väylässä lopulta muutama mutkakin. 

Kesän juhlan kunniaksi luonto oli parhaimmillaan. Uutta vihreää pukkasi ja metsätähdet kukkivat.

Kolmisen kilometrin kuluttua otimme suunnaksi Haavepalon. Sinne oli vielä pari kilometriä.

Tämä polku olikin sitten hauskempi ja paikoitellen aika kivinenkin. Takaisin tullessamme hoksasimme että hieman sivummalla kulki paljon helppokulkuisempi väylä.

Haavepalon kota ja nuotiopiiri nököttivät komeiden maisemien äärellä.

Ylläs kohosi horisontissa kuin vuori ja sen jatkona Kesänki, Kukas ja Lainio. Haavepalosta avautuvaa maisemaa on monessa lähteessä kehuttu, eikä turhaa. Täällä oli katseella tilaa.

Siistissä ja valoisassa kodassa oli mukavaa pitää taukoa ja käristellä viikon viimeiset makkarat.

Virkistävän tauon jälkeen palasimme melkein samaa reittiä Haavepalon risteykseen. Tällä kertaa osasimme valita sen vähemmän kivikkoisen polun. Nyt edessä pilkotti Aakenus.

Käsinkirjoitettu opaste näytti meille oikean suunnan.

Polku kiemurteli kauniissa lehdoissa ja myös kivikkoisemmilla rinteillä.

Vähitellen puusto harveni ja pääsimme taas maisemien äärelle. Tässä oli hyvä hieman lepuutella kinttuja ja nauttia virvokkeita. Reitillä oli jonkin verran kulkijoita, muttei todellakaan ruuhkaksi asti.

Polun päässä meitä odotti Aakenus.

Ruohokanukka nautti auringosta.

Seuraavassa polkujen risteyksessä oli kahden sorttisia opasteita. Tulimme tuolta Haavepalosta ja läksimme nyt tunturin laen kautta Totovaaran parkkipaikalle.

Käsinkirjoitetusta selvisi myös matka uuteen Aakenustupaan. Se valmistui viime syksynä ja samalla vanha historiallinen porokämppä suljettiin kulkijoilta.

Läksimme kapuamaan tunturin rinnettä. Polku oli kivikkoinen, mutta aika helppo käveltävä.

Sopivalla kohdalla istahdimme ihastelemaan maisemaa ja iloitsemaan mukavista tuoleista.

Istuskelun jälkeen ylämäki jatkui.

Tulimme päivän korkeimmalle kohdalle. Vasalaen päältä meillä oli enää kolmisen kilometriä autolle.

Täällä laella polku haarautui moneksi samaan suuntaan kulkevaksi. Kivikossa ei koko polkua näkynyt ollenkaan. Tolppia seuraamalla tiesi minne mennä.

Alamäki oli helppokulkuista sorastettua reittiä. Tuollaista oli joutuisaa kävellä. Eikä tunturin tämänkään puolen maisemissa ollut valittamista.

 Mitä alemmaksi laskeuduttiin sitä tuuheammaksi muuttui metsä.

Alhaalla kosteikossa kullerot loistivat kuin pienet auringot.

Totovaaran tunturireitti vei meidät monenlaisiin maastoihin. Oli lehtoa, metsäpolkua ja tunturikivikkoa. Haavepalon maisema oli hieno, mutta toisaalta myös Aakenustunturin rinteiltä näki pitkälle.

Kaikkiaan taisimme kävellä 14 kilometriä.

Tähän retkeen päättyi hieno juhannusviikkomme Äkäslompolossa.