Aulangonjärven polku kesäisessä helteessä

 

Hämeenlinnan Aulanko on parhaimmillaan kaikkina vuodenaikoina... ja myös nyt.

Kiersimme Aulangonjärven vastapäivään ja aloitimme näkötornilta.

Ensin poikkesimme viehkoon Tornikahvilaan joka nököttää näkötornin juurella. 

Sitten suuntasimme näköalatasanteelle josta aukeni ikoninen maisema Lusikkaniemeen. Torniin emme tälläkertaa kiivenneet sillä sinne juoksi, loikki ja pomppi ainakin kaksi alakoululuokkaa. Annoimme heille elämysrauhan.

Näköalatasanteen vierestä lähtevät portaat alas Karhunluolalle.

Ja niitä riittää... laskujen mukaan 322 askelmaa.

Karhunluolan patsaan teki Robert Stigell vuonna 1906 Aulangon perustajan eversti Hugo Standertskjöldin tilauksesta.

Emme siis suinkaan olleet ensimmäiset paikalla.

Laskeuduimme patsaalta vielä jonkin matkaa järven rannassa kulkevalle ulkoilureitille.

Kihtersuon uimarannalla oli sen verran väkeä viettämässä helteistä päivää etten tohtinut napata kuvaa.

Ohitimme hiekkarannan ja tulimme väylälle jossa aikaisemmin oli pitkospuut. Nyt tämä osuus oli peitetty puuhakkeella. Se oli jalan alla mukavan pehmeää.

Ylitimme muutaman ojapahasen ja ohitimme helteessä kärvistelevän pellon.

Seuraavalta opasteelta lähdimme kohti kallioita. Nyt kuljimme hetken yksityisalueella jonka jälkeen pääsimme järven rannassa kulkeville pitkospuille.

Pitkospuuosuus oli yksi retken kohokohdista. Saimme kävellä hyvän matkaa aivan veden tuntumassa.

Pitkospuut päättyivät reitin ainoalle nuotiopaikalle. 

Sen vierestä lähtivät pitkät metalliportaat joille mekin suuntasimme.

Nyt tulimme Levonkalliolle ( vai Käärmekalliolle? ) josta aukeni hieno maisema järven poikki tornille. 

Pidimme tässä pitemmän tauon ja nautimme nestepitoisia eväitämme. Hyttysiä oli yllättävän vähän. Ehkä helle oli tuperruttanut nekin.

Maisemien ihailun jälkeen laskeuduimme kalliolta varjoisalle metsäpolulle. 

Maasto vaihteli lehtojen ja kuusikoiden välillä. Polulla ei juuri ollut risteyksiä joten eksymisen vaaraa ei ollut.

Muutaman sillankin ylitimme muttei niiden alla juurikaan vesi lirissyt.

Metsän jälkeen kävelimme halki Aulangon Heikkilän parhaat päivänsä nähneen mökkikylän. Siitä selvittyämme oli edessä päivän kuumin etappi eli peltoja halkova soratie. 

Aurinko paahtoi tosi kuumasti eikä varjosta ollut tietokaan.

Pellon jälkeen ohitimme pienen asuntoalueen ja golfkentän.

Olipa ilo päästä autotien jälkeen takaisin varjoisalle metsäpolulle.

Polku johdatti meidät Aulangon ulkoilumajalle. Olimme ajatelleet pitää siellä pienen virkistystauon mutta vaikka majan kahvila oli auki ei siellä näkynyt kahvilanpitäjiä.

Jatkoimme siis matkaa kohti näkötornin parkkipaikkaa.

Teimme matkan varrella klassisen suunnistusvirheen ja parkkipaikan sijasta päädyimme Ruusulaakson paviljongin tuntumaan.

No tästä oli vain pieni kävely autotietä pitkin oikeaan paikkaan.

Aulangonjärven polku on pituudeltaan noin seitsemän kilometriä. Saimme jälleen kerran kulkea upeassa luonnossa ihan kelpo maisemien äärellä. Tätä on helppo suositella... jopa helteisenä päivänä.