Syyspäivä Lapakistossa

 

Vierailimme Lahden Lapakistossa ensimmäistä kertaa osapuilleen vuosi sitten. Ja nyt taas.

Pitkin kesää mietimme josko matkaisimme Lapakistoon mutta arvelimme että tämä suosittu alue olisi kesäkaudella liian ruuhkainen.

Nyt syksyllä ja arkipäivästä huolimatta Ristikankaan parkkipaikka oli täynnä autoja. Onneksi lähistöllä oli vielä tilaa pysäköidä.

Kiersimme hienon kierroksemme vastapäivään. Pituutta tuolle tuli noin 8,5 kilometriä.

Aloitimme retken kulkemalla hyvän pätkän Erämaantietä sillä halusimme päästä Mustavuorenpolulle.

Aamu oli aurinkoinen vaikkakin navakkatuulinen. Täällä puuston suojassa tuulesta ei ollut haittaa.

Kun tavoitimme opasteen läksimme Mustavuorenpolkua Pajulahden suuntaan. Reitti muuttui poluksi.

Näin aluksi seurailimme punaisia maalitäpliä.

Tätä reittiä on mainostettu kovin kiviseksi ja sitä se olikin. Tällainen kivikko on kuitenkin suht helppokulkuista.

Nousimme pikkuhiljaa kalliolle... kuten Lapakistossa niin usein.

Polku kierurteli hienossa metsässä ja oli helposti seurattava.

Puolukoita oli maastossa vielä muutaman kourallisen verran.

Seuraavalta opasteelta lähdimme kohti Kalliojärveä.

Muutaman pidemmän mutkan ja mäen jälkeen tulimme veden äärelle.

Olipa tämä hieno maisema.

Täällää ylhäällä hylkäsimme merkityn polun ja laskeuduimme alemmaksi rantapolulle. 

Tämä ei ole virallinen reitti ja vaati hieman tasapainotaiteilua. Selvisimme ilman mustelmia.

Kalliojärven nuotiopiirillä paistoimme makkarat. Paikan liiterissä ei ollut ainuttakaan klapia mutta meilläpä oli sopivasti nuotiopuita repuissa.

Järveä pitkin puhalsi tuuli varsin kylmästi. Siitä selvittin kääntämällä selät tuulelle. Tämä oli hyvä paikka lepuuttaa kinttuja. Parkkipaikan ruuhkasta huolimatta saimme istuskella nuotiolla ihan kahden kesken.

Hyvän tauon jälkeen retkemme jatkui rantaa pitkin. Nyt opaslätkät vaihtuivat sinisiksi.

Kiperässä kohdassa kaiteet takasivat turvallisuutemme.

Seuraavalta opasteelta lähdimme Ahvenlamminpolulle. Seurailimme siis valkeita maalitäpliä.

Siirryimme rannalta sisämaahan ja kapusimme kalliolle. Kuinkas muuten.

Yllättäen Ahvenlammin nuotiopiirikin oli autiona... tosin edellisen retkeilijän hylkäämät nuotiopuut vielä savusivat. Kävimme keskustelun siitä pitäisikö nuotio aina sammuttaa huolellisesti kun siltä poistutaan. 

Kyllä pitäisi.

Emme viipyilleet Ahvenlammin taukopaikalla sen pitempää vaan jatkoimme retkeä rannan tuntumassa seuraten taas sinisiä opastäpliä.

Pitkospuiden jälkeen kapusimme Pitkäjärvenvuorelle... joka oli tietenkin kallioinen.

Pitkäjärvenvuoren näköalapaikaikalla pidimme toisen evästauon. Tähän ei tuuli osunut mutta maisemat olivat komeita.

Istuskelun jälkeenkapusimme vielä korkeammalle. Täältä ei kuitenkaan avautunut sen kummempaa näköalaa.

Puussa keikkuva etätyöpiste näytti kovin orvolta. Olikohan sillä paljonkin käyttöä?

Kallion ylitettyämme laskeuduimme koivikon halki soratielle. Nyt jäljellä oli vain retken loppusuora.

Ennen parkkipaikkaa ohitimme vielä Sammaliston esteettömän reitin.

Ristikankaan edelleen täyttä parkkipaikkaa vartioi synkkäilmeinen kissa. Pakenimme rivakasti sen katseen alta.

Päivän retken pituus oli siis osapuilleen 8,5 kilometriä. Sää suosi meitä ja saimme taivaltaa aurinkoisessa metsässä. Hirvikärpäsiä kohdalle osui yksi ainoa.

Lapakisto on täynnä suht hyvin merkittyjä reittejä, mukavia taukopaikkoja ja paljon rantaa hipovia polkuja. Suosittelen.