Mitä tehdä elämällä? Ehkä jotain ihan muuta...

Kevät on muutosten aikaa. Ja miksipä ei. Talvi on voitettu aina siihen asti, kunnes se palaa. Kevään jälkeen kesä, kesän jälkeen syksy, syksyn jälkeen talvi.

On asioita joille ei voi mitään, ja on asioita joille voi. Ja on tärkeää, ettei ymmärrä näiden kahden eroa. On tärkeää, että jaksaa ja uskaltaa tapella itsestäänselvyyksiä vastaan. Mitä muuta vastaan kannattaa tapella?

Kun yli viisikymppinen ihan itse irtisanoutuu vakituisesta työpaikasta, on siihen oltava todella hyvä syy. Yli viisikymppisiä ei lellitä työmarkkinoilla, ehei! He ovat kallista työvoimaa kaikkine kokemuslisineen. He ovat hankalaa työvoimaa kaikkine kokemuksineen, ja lisineen. He eivät ole kauniita ja rohkeita, he ovat ryppyisiä ja nahkeita. Tapiohinsa juuttuneita, kokemuksiaan korostavia.

No. Minä olen yli viisikymppinen. En kaunis, mutta pirun rohkea. Irtisanouduin vakituisesta työpaikasta. Ja odotan yöttömän yön aurinkoa päästäkseni tanssimaan ympäri kellon!

Mikä sai nakkaamaan oven vauhdilla kiinni selän takana? Mikä pisti luovuttamaan avaimet ja edut? Sama asia, joka niin pitkän aikaa piti työssä kiinni. Ihmiset. Ne ihmiset, joiden kanssa teki töitä. Ja ne ihmiset, joiden vuoksi teki töitä. He olivat niitä, jotka antoivat päiville merkityksen.
Mutta sitten ovat ne ihmiset, jotka istuivat kuiskaajan paikalla, kulisseissa, mittarit kourissa ja eurolaskimet täyteen ladattuina. Eli ne ihmiset, jotka laskevat rahallisen arvon työlle, jonka arvo oikeasti lasketaan pieninä ja ehkä suurempinakin onnistumisena meidän "normaalien" maailmassa.

Työ psyykkisesti sairaiden elämän tukemiseksi on raskasta ja vuolevaa. Ja samaan aikaan tuskallisen tärkeää ja iholle tulevaa. Jokaisella onnistuneella päivällä on tärkeä merkitys, ja jokaisella epäonnistumisella ja pään seinään lyömisellä on oma kolonsa sielun syövereissä.
Vaikka kuinka yrittäisi, ei sairaasta saa tervettä. Vauriot ovat syvällä, ei niitä pääse laastaroimaan ja parantamaan. Ainoa, mitä voi tehdä, on tämän päivän ja huomisen helpottaminen. Parhaassa tapauksessa uskon ja toivon tarjoaminen. Huippuna omien vahvuuksien löytäminen ja eteenpäin puskeminen.

Jossain kohdin sitä sitten vaan huomaa, että takki on tyhjä. Ei ole enää mitään annettavaa, ei tarvetta vastata työpäivän haasteisiin. Tulee vain piste. Jonka jälkeen ei ole mitään. Piste.

Kevät. Uusien alkujen aika, vanhoista luovuttaminen. Ikävä tulee ihmisiä, joiden kanssa teki töitä. Ikävä tulee ihmisiä, joiden vuoksi teki töitä.

Ja sitten...