Korouoma 2: Koivukönkään suunnasta

Posion Korouoman pohjoisin parkkipaikka on Koivukönkäällä.

Kuten todettua, ovat opasteet tien 81 varrelta olemattoman pieniä, joten on hyvä olla tarkkana.

Porojen opastuksiin ei sitten kannata luottaa...

Aloitetaan siis Koivukönkään parkista, laskeudutaan sieltä Korouoman pohjalle ja kierretään rengasreitti vastapäivään.

Eli Pirunkirkon laavun jälkeen noustaan ylös kohti Julmakalliota.

Reitin pituus on n. 8 kilsaa.

Vaikka opasteet valtatieltä 81 Korouomaan ovat mitä ovat, ovat reittien opasteet kohtalaiset.

Aluksi kävellään hyvinkin tasaisella ja leveällä polulla.

Laavulle on alle kilometrin käppäily.

Laavun kohdalta vievät portaat alas näköalapaikalle.

Vaihteeksi näinkin päin.





















Kurttajoki virtaa Koivukönkäässä villisti kohti Korouomaa ja Korojokea. 

Koivuköngäs syntyi vuonna 1893, kun Kurttajoen uittopatoa vahtimassa olleet miekkoset sammuivat humalapäissään.
Kurttajoki mursi padon ja etsi itselleen uuden uoman.

Että sellainen herätys pojilla...

Tukeva silta vie yli kapinallisen joen.

Hetki kuljetaan metsäpolkuja, kunnes lähdetään laskeutumaan rotkon pohjalle.

Pitkospuita rakastava koira on vauhdissa.

Hieno maisema avautuu heti kohta, kun on selvitty pusikoista.

Edessä on suo pitkospuineen, mistä osa retkueesta on hyvin mielissään...

Pirunkirkon laavu katselee jylhää maisemaa.

Sen ja kallion välissä virtaa joki, vaikkei sitä tyhmempi heti huomaa.

Joki on Korojoki, joka tässä kohdin soljuu hyvin rauhallisesti.

Tähän väliin tuokio kelotaidetta.

Aitoa, suoraan taiteilijalta itseltään.

Pirunkirkon jälkeen hipsitään hetki joen laitaa.

Komeat portaat pilkahtelevat puiden lomassa.

Ne nousevat jyrkästi rinnettä ylös.

Lähempänä selviää portaiden tehtävä: tästä alkaa yläpolku Julmakalliolle.

Rappusten kipuaminen on hikistä ja koittelevaa puuhaa.

Joidenkin voimat se vie kokonaan.

On siinä ollut sovittelemista, että portaikko on saatu sopimaan kivikkoon ja kalliorinteeseen.

Portaiden jälkeen ei vielä päästä laiskottelemaan, sillä nousu jatkuu.

Tämä reitti on muuten merkitty vaativaksi.

Julmakallion laavu keikkuu kallion reunalla kuin ei mitään.

Näkymä laavulta on kuitenkin rauhaisa ja levollinen.

Lähikuvassa patikoitsijan innokkain ystävä.

Yksi niistä miljoonista...

Evästelyn jälkeen jatketaan taivalta pitkin rotkon laitaa.

Maisemissa ei ole valittamista.

Ajoittain polku kulkee ihan reunalla.

Puusto tekee kuitenkin olosta turvallisen.

Hämäävää, eikö vain!

Korouoma ansaitsisi kyllä paljon enemmän huomiota, kuin se tätä nykyä saa.

Nämä ovat ainutlaatuisia maisemia.

Kun polku lopulta lähtee laskeutumaan, on meno aikas jyrkkää.

Paikoitellen ihan tosi jyrkkää.

Vaan alhaalla odottaa sopuisa Korojoen laita.

Tässäkohdin tehdään täyskäännös ja palataan kurun pohjaa tulosuuntaan.

Polku seurailee joen laitaa ja korkeuserot ovat vaihteeksi olemattomat.

Täällä tuntuu olevan ihan oma ilmastonsa. Kaikki vihertää, kuin viimeistä päivää!

Suo-orvokki hurmaa täydellisyydellään.

Se on kainouden ja vahvuuden yhdistelmä.












Joen yli kaatunut kuusikin pukkaa uutta elämää.

Tästä ilmastosta nauttivat myös hyttyset, jotka eivät todellakaan ole kuulleet mistään syntyvyyden säännöstelystä.

Korouoman pursuavan vihreyden oma kukka-asetelma. Olkaa hyvä!

Välillä vasemmalla vilkkuu rinne, jonka päällä hetki sitten käveltiin vastakkaiseen suuntaan.

Onneksi ei silloin leikitty liian reunalla!

Ruohokannukka on kyllä aika mystisen näköinen mustine silmineen.

Metsätähti sen sijaan on tuttu omilta kotiharjuiltakin.
















Onkohan tämä talvikki?

Kurjenpolvi, aina yhtä ihana!


















Paluumatka parkkipaikalle vie jo kuljettuja pitkoksia takaisin Koivukönkään kuohujen äärelle.

Retken lopuksi voimme hiljentyä ihailemaan Raatteen upeaa kukintoa.

Se on eksoottisen kaunis, mutta silti osa omaa suomalaista luontoamme.






Palataan Korouomaan myöhemmin vielä kerran...