keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Loma Roomassa: tre, eli kolmas kävely

Tämä ylen ystävällinen heppu tervehtii meitä Santa Maria in Cosmedin-kirkossa, lähellä Fiume Tevereä, eli Tiber-jokea.

Roomassa on paljon näitä hymyhuulia.

Kirkon vetonaula on tuolla käytävän perällä.
Vasemmalla istuva aurinkolasinen heppu vahtii, ettei kukaan jää liian pitkäksi aikaa hihhuloimaan Bocca della Veritan eteen.

Kaikkihan muistavat Gregory Beckin ja Audrey Hepburnin kohtauksen tässä, eikö vain?
Pikkasen hirvittää! Jos tuo puree käden poikki, niin saako sen pätkän mukaansa takaisinompelua varten?
(terveisiä Jesselle!)

Mainittakoon, että kuvan ottaja ei koittanut onneaan...
Santa Maria in Cosmedin-kirkon lattia on erikoisen hieno.

Tämä kirkko on rakennettu 500-luvulla Roomalaisen temppelin jäännösten päälle.
Kirkko on muutoin varsin koruton.
Kaikki kädet tallella jatketaan matkaa yli Teveren.
Ponte Fabricio johtaa kulkijan Isolalle, eli Teveren saarelle.














Siltaa koristavilta patsailta on kasvot tuhottu, sillä roomalaisten mielestä ne näyttivät ihan vuohilta.

Onko tilanne nyt sitten parempi?









Rooma on jäätelönystävien Mekka.

Tässä heille mietittävää.
Ei ihan niin tavallinen paikka näille lemmenlukoille.

S.P.Q.R tarkoittaa kuulemma senaattia ja Rooman kansaa.

Tämähän on tuttua Asterixin lukijoille...
Ponte Cestio johdattaa pois Isolalta ja kuuluisaan Trasteveren kaupunginosaan.
Monien mielestä Trastevere on aidointa Roomaa.

Tämä kirppunen on kyllä aika makee!
Trastevere on täynnä pikku-kujia ja yllättäviä näkymiä.

Kahviloita ja baareja on liki jokaisella aukiolla.

Niissä on rento tunnelma ja mukava lepuuttaa kinttuja.














Täältä löytyvät myös ne klassiset pyykit naruillaan.



Santa Maria in Trastevere on rakennettu 1100-luvulla, ja se sijaitsee somalla pikku aukiolla.
Tämä kirkko on säilyttänyt mystisen, keskiaikaisen luonteensa.
Uskomattoman hienot mosaiikkityöt hohtavat omaa valoaan.
Tämä upeus on 1200-luvulta.

Kuka enään osaa tehdä tällaisia?










Lopuksi hieman hiukopalaa.




Roomasta on vielä pari juttua tulossa.

Sitten joskus.

Ciao!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti