Madeira osa 10. Pico Arieirolta Pico Ruivolle

Vaellus Pico Arieirolta(1816mpy) Madeiran korkeimmalle huipulle Pico Ruivolle(1862mpy) on henkeäsalpaava taivallus saaren katolla.

Me läksimme matkaan aurinkoisena, mutta hyvin tuulisena aamuna. Arieirolla oli aika hyinen keli, onneksi oli varavaatetta mukana.

Kovin moni oli saanut saman idean, ja niin päädyimme kävelemään pitkässä, onneksi ajoittain katkonaisessa letkassa.
Suurin osa porukasta käveli vain yhteen suuntaan. Me tekisimme retken edestakaisin.

Ylemmässä kuvassa luodaan katsahdus taaksepäin. Pico Arieiron pallopää siellä vielä möllöttää.

Tuulisen sään ansiosta pilvimassat seikkailivat reitillämme peittäen tuon tuostakin upeat maisemat.


Näköalatasanne
Miradouro Ninho da Manta on sekin pilvien
keskellä.

Se näkyy just ja just kuvan yläosassa.

Vielä vilkaisu taaksepäin.

Harjanteen laella kuljetaan moninaisia, varsin jyrkkiäkin portaita pitkin.

Kova tuuli lisäsi jännitysmomenttia vaarallisten rinteiden kohdalla.



Eihän tuosta ehkä oikeasti pääsisi putoamaan, mutta huonosti kävisi jos tuuli veisi mennessään.

Kun pari vuotta sitten taivalsimme Arieirolta Ruivolle, meillä oli mahdollisuus valita kahdesta reitistä.
Nyt siihen on tullut muutos, eikä vaihtoehtoja enää ole.

Entinen "tunnelireitti" on nyt se ainoa. Paitsi että sitäkin on muutettu.

Eikä kyllä helpompaan suuntaan.

Tässä kohdin vanha "tunnelireitti" jatkoi suoraan eteenpäin suht tasaisena ja helppokulkuisena.

Nyt opaste osoittaa vasemmalle jyrkkään alamäkeen ja sen jälkeen ylämäkeen ja sitten alamäkeen...











Reitti on linjattu uudelleen jyrkkiin rinteisiin ja kulkijoille on rakennettu aika kammottavia metallisia portaikkoja.

Niillä kulkeminen oli raskasta ja ... metallista. Tuli sellainen tehdasmainen tunnelma. Ei kiva.

Tälläkohdin aloimme miettiä, josko Pico Ruivolle edes kannattaa jatkaa. Näköalan takia ei ainakaan, sillä pilvisyys lisääntyi kokoajan.

Koska tiesimme, että paluumatka Arieirolle on nousujohteista, olimme siviilirohkeita ja käännyimme takaisin.

Uutta reittilinjausta hiotaan vielä uusilla kaiteilla.

Miten ovat mahtaneet kuskata aggregaatin tänne ylös?

Tästä alkaa kivinen portaikko, joka käytännössä loppuu vasta Pico Arieiron huipulla.

No on siinä toki muutama tasainenkin kohta....









On aika riisua takit ja antaa hien virrata.

Välillä on pakko pysähtyä ja ihailla taakse jääneitä maisemia. Itseasiassa aika useinkin. Tuolta nousimme, mutta vielä on portaita edessäkin.

Mikä retken alussa laskeuduttiin kepeästi alaspäin, on nyt kiivettävä ylös.



Ja mehän kiipeämme.



Tuuli tuivertaa edelleen vilkkaasti ja pilven riekaleet kulkevat polkumme poikki.

Korkeimmalla kohdalla poseeraava pallo houkuttelee, mutta on se vielä kovin kaukana.

Vaellus Pico Arieirolta Pico Ruivolle on koettava. Uudet metalliportaikot ovat syvältä, eivätkä ne sovi ympäristöönsä. Mutta maisemat ovat edelleen upeita, ja reisilihakset pääsevät näyttämään salatut voimansa.
Kävelyn alussa laitoimme päälle kännykän seurantalaitteen. Sen mukaan kävelimme n. 10 km, kulutimme aikaa neljä ja puoli tuntia, ja nousimme + laskimme osapuilleen 1280 metriä.