Kevät koittaa Torronsuolle

Torronsuo alkaa olla parhaimmillaan meille, jotka emme perusta talvesta, lumesta tai niistä jalkoihin kiinnitettävistä lisäosista.

Kiljamon parkkipaikan oikeasta nurkasta pääsee esteettömälle reitille.

Leveän väylän päässä on penkkisaareke, jonne pääsee siis pyörätuolilla, rollaattorilla tai vaikka mukuloiden rattailla.














Tässä se on varsinainen kevään merkki!

Onneksi pitkospuita rakastava koira ei hoksannut sitä.

Ja kyy kävi niin hitaalla, ettei reagoinut ohi pomppivaan piskiin.

Leveä väylä loppuu, ja ihan hyvässä kunnossa olevat pitkokset johtavat pusikon halki suolle.

Suo on osin vielä jään vankina.

Muutaman mutkan jälkeen on edessä valinnan paikka: tästä voi palata parkkipaikalle.
Tai sitten lähteä halki suon louhokselle.

Tuo Torro tarkoittaa Torron kylää.

Ei muuta, kuin nokat kohti louhosta.

Torronsuota kutsutaan joskus maamme syvimmäksi, sillä sen turvekerros voi olla 12 metriä paksu.

Jään viimeiset rippeet kiiltelevät huikaisevassa kevätauringossa.

Vaikka suo on suurilta osin paljaana lumen ja jään taakasta, on se vielä tuoksuton.

Ei edes tuttua hapanta röyhtäisyä leiju ilmassa.

Jossain kohdin vuodenaikojen kiivas taisto on vielä kesken.

Mutta jotenkin tuo tupas jo hymyilee läpi jään.

Pitkokset päättyvät metsän reunaan, josta lähdetään seuraamaan polkua louhoksen suuntaan.

Tuo 0,6 tuntuu kyllä liian vähäiseltä!

Reitti on merkitty keltaisin merkein.

Monessa kohdassa kovaksi tallattu jää pitää vielä pintansa.

Pitkospuita rakastavalle koiralle tämä on tuttu retki.

Pentuna se säntäili sinne tänne milloin minkäkin perässä.

Nykyään se tykkää kovasti poluista.











Vähän ennen louhoksen mäelle nousua palataan hetkeksi pitkospuille.
Täällä ne ovat osin jäässä ja hyvin liukkaita.

Härksaaren louhos on perustettu 1700-luvulla. Täältä louhittiin mm. kvartsia Someron lasitehtaalle.

Nykyään louhoksella on vain pari monttua ja infotaulu.

Louhos on monelle retken käännöspaikka, joten olisi kiva jos siellä olisi pari kunnon penkkiä jalkojen lepuutusta varten.

Nyt eväät saa syödä kaatuneilla puilla istuskellen.

Mutta hyvältä ne eväät silti maistuu!

Ja sitten paluumatkalle kohti Kiljamoa, eli tehdään U-käännös.

Metsässä pitkospuiden kohdalla ylitetään metsäinen joki.

Se on pohjalta jäässä, mutta jään päällä vesi virtaa riemukkaasti.

Kun polku on talvella tallottu tiukaksi, eikä kevätaurinko tahdo yltää sitä lämmittämään, saattaa jää olla hyvinkin tiukassa.

Vaan suolla pitkospuiden vieressä sammal näyttää hyvin onnelliselta.
Tähän paistaa aurinko ihan täydeltä laidalta.

Auringosta nauttivat myös nämä kaksi.


Eli allekirjoittanut ja sen koira.

Jää sulaa ihan silmissä.

Talvi katoaa just nyt!

Puiden seassa pilkottaa jo Kiljamon lintutorni.

Pian ollaan takaisin parkkipaikalla.

Mukavasta kelistä huolimatta muuttolintuja ei suolla näkynyt.

Pitkospuut loppuvat ennallistetun ojan kohdalla.
Ennallistaminen tarkoittaa ojan tukkimista kaikella metsästä irtilähtevällä.

Seuraavaksi on pari sataa metriä metsäpolkua.

Kiljamon nuotiopaikka ei tällä hetkellä näytä kovin houkuttelevalta.


Näin tuli tämän kevään ensimmäinen kunnon metsäretki päätökseen.

Mieli on hyvä ja naamat punoittavat saatuaan pitkästä aikaa aurinkoa.