Camino Portugues, takaisin muiden seuraan

(osa 14) Aamu (17.9.18) Vilagarcia de Arousassa valkeni sumuisena ja melkein tihkusateisena.
Olimme edellisenä iltana tutkailleet opaskirjastamme (John Brierley, Camino Portugues) tämän päivän reittiä.
Käveltävänä olisi noin 27 kilsaa Padroniin, josta ekat 10 autotien laitaa. Kilometrimäärässä ei ollut mitään vikaa, mutta autotienlaita ei todellakaan houkutellut.
Niinpä päätimme turvautua pitkästä aikaa Caminonkulkijan parhaaseen ystävään, eli taksiin.



Ystävällinen taksiheppu kuskasi meidät osapuilleen tuon 10 kilsaa Catoiraan, sopivasti Dia-ruokakaupan eteen.

Poikkesimme ostamaan vähän evästä reitille ja aloimme sitten ihmetellä miten löytäisimme Caminon keltaiset nuolet.

Eipä niitä siihen hätään löytynyt, koska emme olleet täsmälleen reitillä. Niinpä Googlemaps toimi oppaanamme, kunnes äkkäsimme kuvissa olevat, rahvaalle tarkoitetut opasteet.
Tavoitteenamme oli Paseo Maritimo, joka lähtisi läheltä Torres de Oestea.

Lievän sekoilun, muutaman harha-askeleen ja parin ylimääräisen metrin jälkeen yhytimme Rio Ullan rantaa seurailevan ihastuttavan Paseo Maritimon.

Tämä kävelytie oli paikoin kivetty, paikoin soralla. Ja kokolailla tasainen.

Oli mukava kävellä metsässä kaukana liikenteen melusta ja sen tuomasta kiireen tunteesta.

Keväisin täällä soi varmaan aikamoinen lintujen sinfonia.

Olisi ollut hienoa, jos Camino olisi ollut tällainen ihan Vilagarcia de Arousasta asti.
Eipä olisi tarvinnut vaivata taksia.

Juuri, kun olimme miettimässä, mahtaisiko Vilanova de Arousasta aamuisin vaeltajia kuskaava vene kulkea näin sumuisella kelillä, kuulimme joelta moottorin surinaa.

Just ja just ehdin napata kuvan vaeltajia täynnä olevasta paatista, joka huristi aika lähellä rantaa kohti Pontecesuresia.
Tuo porukka olisi hyvässä lykyssä jo tänään Santiago de Compostelassa.

Hei vaan! Tulisimme huomenna perässä.

Kotvasen tovin kuluttua Paseo Maritimo muuttui pehmeäksi metsäpoluksi.

Ja samalla aurinko onnistui lopultakin hälventämään sumun.

Metsässä ei enää kuljettukaan tasaisella, vaan päästiin mukavan kumpuilevaan maastoon.








Metsän jälkeen saavuimme pienen kylän nurkille.



Uskaltauduimme taas maistelemaan kypsiä rypäleitä, koska kukaan ei ollut näkemässä.
Tämä taisikin olla jotain toista lajiketta kuin aikaisemmin vohkimamme, sillä maku oli aika kirpsakka.

Vaikka taivas näytti pilviseltä, alkoi päivä olla taas tosi helteinen.

Kuljimme kujia talojen ja viljelysten välissä kuunnellen koirien, kanojen ja satunnaisten aasien möläytyksiä.

Ihmisiä tällaisissa kylissä näki tosi harvoin... no joskus pihoilla ja pelloilla askartelemassa.

Kylän jälkeen saimme kävellä useamman kilometrin lähes viivasuoralla asfalttitiellä aivan junaradan vieressä.
Osuus ei ollut lainkaan niin masentava, kuin olettaisi: autoja tiellä taisi kulkea peräti kolme ja juna ohitti meidät kerran.

Ainoa masentava asia oli tuo kova tien pinta, joka pidemmän päälle tekee jaloista muussia.

Tai mokkoa, kuten meilläpäin sanotaan.

Pitkä suora osuus päättyi pieneen teollisuusalueeseen ja viehkoon pikkukylään. Sitten olimmekin jo Pontecesuresissa.

Juuri tuolla sillalla yhytimme perinteisen Camino Portuguesin ja liityimme osaksi Padronia kohti vaeltavaa isompaa porukkaa.

Viime päivinä olimme nähneet niin vähän muita vaeltajia, että melkein ujostutti.

Viimeiset kilometrit ennen Padroniin saapumista olivat taas tavallisia pidempiä, kuten aina kun päämäärä on lähellä.

Päivän kävely oli kuitenkin helppo ja kun nyt saavuimme jo kolmatta kertaa Padroniin, olimme suht virkkuja ja hyvissä voimissa.

Padronissa jokainen kuppila oli vaeltajien valtaama. Olimme jälleen keskellä fleece-, sandaali- ja coretex-karnevaalia. Ja eri kielten sekamelskaa.
Ja se sopi meille oikein hyvin.

Tämä oli viimeinen iltamme Caminolla. Huomenna kävelisimme jälleen kerran Santiago de Compostelaan.

Näissä mietteissä, iloisina ja hieman haikeinakin valmistauduimme seuraavan päivän 26 kilometrin taivallukseen.


(vielä olisi yksi tulollaan....)