Teneriffa: Pico de Galaa kiertämässä

(28.11.18) Ylen aktiivinen viikkomme Teneriffalla alkoi olla pulkassa. Viimeiseksi retkeksi valitsimme saaren länsiosasta tutun reitin, joka kiersi Pico de Galan.
Jätimme auton lähelle Fleytas-ravintolaa tien TF-82 varteen hieman Erjosista etelään (jutun lopun kartassa oikea yläkulma).

Tästä lähdimme tien yli, kävelimme hetken tiellä pohjoiseen päin ja pian olimmekin jo oikealla polulla.
Reitti erkani maantiestä miltei huomaamatta.

Tässäkin kohdin hyvästä kartasta oli todella hyötyä.

Alussa väylä oli liki umpeenkasvanut.

Piikkiset ja hernepensaantapaiset kasvit melkein ahmaisivat koko polun.

Onneksi olimme olleet täällä ennenkin, joten emme antaneet kasvillisuuden hämätä.



Tiesimme, että tässä kulkee polku, vaikka pusikot olivat toista mieltä.

Seikkailimme polkusokkelossa pusikoiden keskellä, kunnes yhytimme miltei lukukelvottoman opasteen.

Eips siinä mitään, läksimme vanhasta muistista tästä vasemmalle ja kohti kukkuloita.












Kohta saimme lisää ohjeita ja opasteita päivän retkelle.

Melkein kaikki merkeistä olivat kohtalaisen selkeitä, paitsi tuo vasen alakulma.
Siinä kielletään jotain, mutta mitä?

Jos tiedät mistä on kysymys kerro toki.

















Pian helppokulkuinen polku lähti maltillisesti nousemaan kohti korkeuksia.

Kotvasen tovin kuluttua nousu ei enää ollut niin maltillista.

Aurinko paistoi  marraskuisella kiihkolla ja tunnelma alkoi olla helteinen.



Vaikka olimme jo useamman päivän kävelleet jyrkkiäkin ylämäkiä, tuntui tämä taas kintuissa ja keuhkoissa.

Nyt ei voinut edes syyttää korkeaa ilmanalaa.






Juuri kun alkoivat voimat loppua (lyhyemmältä meistä) saavutimme liki tasamaata mäntyjen keskellä kulkevan metsäautotien.

Tämä näytti oikein hyvältä.

Metsäautotien varrelta avautui kiva maisema Santiago del Teiden suuntaan, vaikkakaan itse kaupunkia ei juuri näkynyt.


Saimme kulkea  tasaisella ja pehmeällä, jättiläisneulasten peittämällä tiellä aika pitkään.

Pidimme pienen leppoisan lepotauonkin mäntyjen katveessa.

Sopuisa metsätie päättyi kivikkoiseen polkuun, joka lähti nousemaan jyrkästi.

Ei muuta kuin mäkeen vaan!




Taas alkoi aurinko paistaa hieman kuumemmin.

Hikisen hetken noustuamme saimme Teideen oikein hyvän kuvakulman.




Jyrkissä rinteissä tällaiset kuvauspaussit olivat hyvin tarpeellisia.














Kun saavutimme harjanteen laen ja näimme sen toiselle puolen, oli edessämme seuraavan laakson pohjalla nököttävä Masca.

Näissä maisemissa kävelimme myös pari päivää aikaisemmin.

Levähdimme pikku hetken ja lähdimme sitten vasemmalle polkua pitkin tavoittelemaan paikallista huippua, eli Pico la Mesaa (1321 mpy).
Joissain kartoissa huipun nimi on Pico Verde.

Nousu oli alussa helppoa. Mutta sitten rinne jyrkkeni ja kivet kasvoivat.
Huipulle johtava polku ei ollut kovin selkeä ja hankalimmissa kohdin tällainen lyhyempi ihminen joutui käyttämään myös käsivoimia.













Täältä ylhäältä Mascan kiemurainen ja kapea tie erottui hyvin maastosta.

Mitä korkeammalle kipusimme, sitä hankalammaksi nousu muuttui.

Näin ylhäällä ei ollut varaa harha-askeliin. Kallio putosi jalkaimme juuressa kymmeniä metrejä.


Kuljimme siis varovasti ja kiirehtimättä.






Huipulta avautui hulppeita maisemia joka suuntaan.





Guerguesin polku, jolla taannoin seikkailimme näkyi tänne ylös miltei kokonaan.

Mascan rotko, joka alkaa Mascan kylästä ja loppuu meren rantaan oli hyvin aistittavissa harjanteiden sokkeloissa.

Santiago del Teiden kaupunki tuossa ylemmässä kuvassa näytti kovin pikkuruiselta.


Kun huipulle nousu vaati tarkkaa askellusta ja hieman myös käsivoimia, oli sieltä laskeutuminen astetta hankalampaa.

Onneksi kumpikaan meistä ei hirveästi kammoa korkeita paikkoja, sillä alaspäin tullessa jyrkät pudotukset olivat aivan nenän edessä.
Ihan pikkasen kyllä polvet tutisivat.






Selvisimme kunnialla huipusta ja sen jälkeen läksimme seuraamaan hyvin tallottua polkua kohti Cumbre de Bolicoa.

Oli helpotus kulkea ilman, että piti varoa joka askelta.

Olimme edelleen melko korkealla ja maisemat olivat sen mukaisia.

Reittimme seuraili kukkulan rinnettä ja tuosta kuvasta huolimatta oli melko tasainen.

Polun varressa oli muutamia vedenkeräysvirityksiä.

Tuo verkko kerää ilman kosteutta ja valuttaa sen sitten putkistoon, josta vesi otetaan hyötykäyttöön kasveille, eläimille ja sammutustöihin.

Tietämättömän silmään tuo näytti aika tehottomalta, mutta ilmeisesti systeemi toimii. Tuskin näitä häkkyröitä muuten olisi tänne pystytelty.

Saavuimme opastolpalle, josta ei meille ollut hirveesti hyötyä. Valitsimme näet maastosta tien, jonka alussa oli keltavalkoinen ruksi, sillä se ei kuulunut mihinkään viralliseen reittiin.

Olimme kuitenkin kulkeneet sitä pitkin vuosia sitten ja tiesimme mitä olimme tekemässä.



Kävelimme varjoista metsätietä  kohtalaisen tovin. Muutaman ylämäen jälkeen kohosi Teide jälleen horisontissa.

Jatkoimme harjanteen huipulla pohjoiseen.

Maisemaa hallitsi Teide ja siitä sai näpättyä monta kuvaa.






















Pian kukkuloiden takana häämötti Erjos. Ihan sinne asti emme olleet kävelemässä, vaan teimme alamäen juurella jyrkän käännöksen oikealle  kohti autoamme.

Palasimme Fleytas-ravintolalle samaa liki umpeenkasvanutta polkua, jolta aloitimme retkemme.

Lounaan ääressä kertasimme päivän kulkua. Kilometrejä tuli käveltyä ehkä 13. Maasto oli ollut vaihtelevaa ja olimme myös onnistuneesti leikkineet urheita vuoristokiipeilijöitä.



Teneriffa oli taas näyttänyt meille parempaa puoltaan, helteisiä rinteitä ja upeita maisemia.

Kartta: Tenerife Hikers` Maps