Iso-Melkutin auringossa

Tämä toukokuu on vihdoin vapauttanut talven kurimuksessa kiristyneet kävely-hermostot. Aurinko hellii askeltajaa.

Siispä tutuille mukaville poluille Lopen Iso-Melkuttimelle.

Alkukuvaksi tuttu tilanne: pitkospuita rakastava koira olisi jo menossa, mutta ihmiset ovat niin auttamattoman hitaita.
Kertakaikkiaan!

Tälläkertaa auto jätetään Purinsuontien laitaan.

Autoille on varattu tässä hyvin tilaa, useampikin mahtuisi.

Kierretään siis Iso-Melkutin osapuilleen kartan osoittamaa reittiä.

Auto on kartan alalaidassa kaakossa ja edetään vastapäivään.
Järven kierto on noin kuusi kilometriä.

Osavat pikku sillat helpottavat ihmeesti eteenpäin menoa.

Nämä pyöräilijöille tarkoitetut opasteet vaikuttavat aivan uunituoreilta.

Ja niitä on paljon.



















Polku vie pikkuhiljaa kohti rantaa.

Opasteet opastavat.

Iso-Melkuttimen vesi on kuuluisaa kirkkaudestaan.

Hiekkaista pohjaa näkyy metritolkulla.

Aikas liki on Räyskälä, josta näin kauniina päivänä nousee useita purjelentokoneita moottorikoneen vetämänä.

Siitä tulee jonkinverran meteliä, mutta toisaalta purjekoneiden lentoa on hieno seurata.

Saapastelemme osin Hämeen Ilvesreittiä.

Jäkälissä ja sammaleissa on sitä jotain.
Ne kasvavat vaatimattomissa oloissa, mutta ovat luonnollemme elintärkeitä.

Kun puut vielä pihtaavat lehtiverhojaan, ovat näkymät selälle vapaita.

Tyyntä näyttäisi olevan.

Täällä on myös sukeltajien suosima ranta.

Heillä on hieno terassi, rantaan johtavat tukevat portaat ja laituri, jolta polskahtaa jorpakkoon.

Laavu oli vaihteeksi tyhjillään, mikä sopi meille.

Liiteristä löytyi osavia puita ja aurinko lämmitti.












Lepakkolaavu lienee saanut nimensä hauskasta muodostaan.

Lepakoita ei paikalla nähty.

Ehkä pimeällä tärppäisi...

Lounas.

Madeiralainen Poncha-pullo on toiminut retkillä vesipullona jo seitsemän vuotta.

Tämä on sitä kierrätystä!

Lounaan jälkeen olisi tehnyt mieli nokosille, mutta polku järven ympäri odotti.

Ja mikäs tuossa on kävellessä.

Tässä silta, joka ei pikku myrskyjä hätkähdä.

Eikä kyllä isompiakaan.

Ja niinhän se onkin jo kymmenen vuotta auttanut samoojia yli salmen, joka yhdistää Vähä-Melkuttimen ja Iso-Melkuttimen.

Maasto on kumpuilevaa, muutama pirteämpikin mäki on matkan varrella.

Nappilahti on suojaisa pikku poukama.

Ihan vielä eivät lehtipuut viherrä, mutta havupuut sitäkin enemmän.

Tokholmannokka on kapoinen ja pitkä niemi.
Ja kohtalaisen korkealla veden pinnasta.

Nokan kauniissa maisemassa on hyvä pitää kaakaotauko.

Ei siinä tarvita pöytää tai penkkejä.

Tämä opaste on jo liiankin monta vuotta kehoittanut varomaan rannalla olevaa kuikan pesää.

Iso-Melkuttimen kierto olisi mahdotonta ilman erilaisia pikku siltarakennelmia.

Kun oikein tarkaan katsoo, ovat jäkälät hyvinkin monimuotoisia.













Ja lopuksi muistutus siitä, että kun toiset ajankuluksi kävelevät järven ympäri, juovat kaakaota sammalpenkeillä ja polttavat naamansa auringossa, painavat toiset duunia hiki otsalla.